Kipaisin auton ollessa *edelleen* huollossa (autoton viikko tulossa) fillarilla kylille ns. hyvän sään aikaan, ja samalla paikallisessa kirjastossa. Sinne on kuntaliitoksen jälkeen sysätty nk. palvelupiste, eli selkokielellä ne kaksi kirjaston tätiä hoitavat samalla tiskillä lainausasiat ja parinkymmenen kaupungin viraston tietotyöt. Ilman lisäkorvausta tietenkin, mutta se on toinen asia. Nyt seurasin ja kuuntelin kun pakko oli (pienet avoimet tilat) sikäläisen jo aiemmin ammattitaidoltaan ja -etiikaltaan la-arvoiseksi havaitsemani sosialityöntekijän työtapoja. Asiakas jututetaan työpisteessä ovet auki, jolloin kaltaiseni tuntemattomatkin pysyvät hyvin ajan tasalla. Siinä sitten asiakas tirauttaa soveliaat parit kyyneleet ja on kaikin puolin mielin kielin, poistuttuaan palautuu arkinen häikäily ja makeilu puolin ja toisin.
Seuraava asiakas tajuaa itse sulkea oven takanaan, mutta eikös tämä aiempi teetettyään pomottavalla tavalla kirjastontädeillä pari kopiota ties mistä vuokra- ja kelatositteista mene sinne takaisin kuin, no, kotiinsa. Niitä papereita ei nyt sitten voinut ehdotuksesta huolimatta jättää sisäpostiin, vaan oli kai sitten suhdetoimintaa näin. Pointtini on se, että yksityisyys ja häveliäisyys on aina ammatti-ihmisten toimesta edes pyrittävä säilyttämään. Vaikkei siitä kukaan näennäisesti näyttäisi häiriintyvänkään - tämä nyt vain on näin. Muistaakseni on laissakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti